NLP-ohjaus

NLP- valmennus on henkilökohtaista esimerkiksi omien unelmien ja tavoitteiden  selkeyttämistä, omien voimavarojen ja motivoitumistapojen etsimistä sekä vahvistamista.

NLP-valmennuksessa nopeatkin muutokset ovat mahdollisia varsinkin, kun käsitellään rajattua ongelmaa. Elämää hankaloittavista todeksi uskotuista omista uskomuksista voi tulla valmennuksessa tietoiseksi, jolloin niiden voi antaa muuttua ja niistä voi irtaantua itselle sopivassa tahdissa ekologisesti.

Tavoitteena on

    • Auttaa valmennettavaa oppimaan, jolloin pyrin välttämään liikaa neuvomista
    • Auttaa valmennettavaa löytämään omat voimavarat ja oma huippusuoritus hänen haluamassaan tilanteessa.

Hyödyt

    • Itsetuntemus ja –luottamus kehittyvät
    • Stressi lievittyy
    • Uusien näkökulmien oivaltaminen lisääntyy

NLP valmentaja on rinnallakulkija sen aikaa, kun siihen on tarvetta.

Tutkittua

Tutkimuksen mukaan, kun asetamme tavoitteen, saavutamme sen 40 % todennäköisyydellä ja valmennuksen avulla jopa 90 % tavoitteista toteutuu.

Coachingia kuvaa metafora tammenterhosta. Pienessä terhossa on jo suuri tammi. Kun se vain saa oikeanlaista tukea, ravintoa ja valoa, se itse kasvaa tammeksi. Aina oikeaan aikaan!

Mitä NLP on

NLP eli neurolingvistinen prosessointi viittaa hermostoon ja kielen käyttöön. NLP:ssä ajatellaan, että ihmisen mieli, keho ja ympäristö ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.

NLP:n  avulla voi muokata mielikuvia, kehon liikettä tai luoda uudenlaista asennetta. Kaikille on tuttua, että ajatukset vaikuttavat kehoon ja kehon reaktiot vaikuttavat ajatuksiin. Jännittävän tapahtuman ajatteleminen saa lihakset jännittymään. Poskien yllättävä punehtuminen aiheuttaa mielen jännittymistä.

Kieli ja ne sanat, joita käytämme, vaikuttavat omaan kokemukseemme todellisuudesta. Kun muutamme sanoja, joita käytämme, niin myös kokemuksemme ja tunteemme muuttuvat. Jokainen kokee ympärillämme olevan maailman todellisuuden omalla tavallaan ja pitää sitä omana totuutenaan maailmasta.

Psykologian tohtori Martti Tenkun vertauskuvan mukaan NLP ei kerro sitä, millainen talo on sinulle hyvä. NLP auttaa sinua tunnistamaan ja jäsentämään omat arvosi ja tarpeesi sekä sen, millainen talo palvelisi juuri sinua. Se tarjoaa monia keinoja, miten voit korjata vanhan talosi tai rakentaa uuden niin, että se todella vastaa sinun tarpeitasi ja on sinun mittatilauksesi mukainen.

Olen soveltanut NLP:n ideoita henkilökohtaisesti ja työssäni fysioterapiaan sekä hyvinvointiin liittyviin seikkoihin vuodesta 1995.

Lue lisää NLP:stä osoitteesta http://www.suomennlp-yhdistys.fi.

Kommentointi on suljettu.

Tuula Haapanen  /  040 738 9940  /  tuula.haapanen(at)alfafysio.fi    /    Alfafysion esite >>
Tietosuojaseloste   Rekisteriseloste